QPR mukana vienninedistämismatkalla Yhdistyneisiin arabiemiraatteihin
03 May 2010

QPR Software osallistuu suomalaisten yritysten Yhdistyneisiin arabiemiraatteihin ja Qatariin 3.-7. toukokuuta 2010 suuntautuvalle vienninedistämismatkalle. QPR Softwarella on Persianlahden alueella yhteensä yli 30 asiakasta, mukaan lukien National Bank of Abu Dhabi, Arabiemiraattien väestöviranomainen Emirates Identity Authority, maailman suurimpiin alumiinisulattamoihin kuuluva Dubai Aluminium ja huolintapalveluja tarjoava Gulf Agency Company. QPR:n tavoitteena on löytää matkan aikana uusia asiakkaita, jotka ovat kiinnostuneita parantamaan yhtiön ohjelmistotuotteilla prosessejaan ja suorituskykyään.

QPR Software on toiminut Persianlahden alueella yhdeksän vuotta. Toiminnan painopiste on ollut Yhdistyneissä arabiemiraateissa. Yhtiö toimii alueella paikallisen IYCON-jälleenmyyjän välityksellä.

”Ministerin johtama virallinen suomalaisen yritysvaltuuskunnan matka on meille tärkeä tapahtuma ja odotamme siltä paljon. Alueelta jo olevien hyvien referenssiasiakkaiden ansiosta maineemme on vahva Dubaissa ja Abu Dhabissa. Pyrimme ensi viikon aikana vahvistamaan liiketoimintaamme alueella erityisesti esittelemällä arabiemiraattien ylimmille viranomaisille ja paikallisille yhtiöille parhaita käytäntöjämme ja saavutuksiamme paikallisten esimerkkien avulla”, valtuuskunnan matkalle osallistuva QPR Softwaren toimitusjohtaja Jari Jaakkola sanoo.

”Julkaisimme arabiankielisen version ohjelmistostamme kolme vuotta sitten, jonka jälkeen asemamme alueella on vahvistunut merkittävästi. Pystymme yhdessä jälleenmyyjämme kanssa auttamaan paikallisia organisaatioita ottamaan käyttöönsä parhaat menetelmät liiketoimintaprosessien ja suorituskyvyn parantamiseksi heidän omalla kielellään. Tämän lähestymistavan ansiosta lukuisat paikallis- ja keskushallinnon yksiköt sekä merkittävät yritykset aina Etelä-Afrikasta Suomeen sekä useisiin muihin Euroopan Unionin maihin ja Venäjälle ovat valinneet QPR:n ohjelmistot”, kertoo yhtiön Lähi-Idän myyntityöstä vastaava myyntipäällikkö Laurent Sari.

Suomalaisen yritysvaltuuskunnan matkaan osallistuu internet-, tieto- ja viestintäteknologia-alan yrityksiä. Valtuuskunnan johtajana toimii viestintäministeri Suvi Lindén.

QPR Software Oyj (NASDAQ OMX: QPR1V) on kansainvälisesti toimiva, arvostettu kumppani yrityksille ja yhteisöille prosessien kehittämisessä ja suorituskyvyn parantamisessa. QPR:n missio on auttaa ihmisiä ja työyhteisöjä kehittämään toimintaprosessejaan ja saavuttamaan päämääränsä. QPR-ohjelmistoja käyttää yli 1 500 organisaatiota ympäri maailman ja ne on käännetty 26 kielelle. Vuonna 1991 perustetun QPR:n pääkonttori on Helsingissä. QPR palvelee asiakkaitaan Suomessa ja Venäjällä kokonaisvaltaisena ratkaisutoimittajana ja maailmanlaajuisesti ohjelmistotoimittajana yli 50 maassa paikallisten yhteistyökumppaneidensa kanssa. Vuonna 2009 QPR:n ohjelmistoja toimitettiin 70 maahan.

QPR – Quality. Processes. Results.

Lisätietoja:
Jari Jaakkola, toimitusjohtaja
Puhelin: 040 502 6397
jari.jaakkola(at)qpr.com

 
 
 

Mediayhteydet

Jari Jaakkola
toimitusjohtaja
puh. (040) 502 6397

Jyrki Karasvirta
viestintäjohtaja
puh. (040) 737 2145

Sähköposti: etunimi.sukunimi@qpr.com

 
 
 

Asiakasreferenssejä

Logo Skanska

Työmäärä QPR-raportoinnin myötä on vähentynyt ratkaisevasti, erityisesti tiedon hankinnassa ja yhteenvedossa."

Skanska Talonrakennus Oy, laatupäällikkö Riku Kolhonen.

Lisää referensejä