Keravan kaupunki ja QPR Software Oyj ovat yhteistyössä kehittäneet kuntasektorille soveltuvan vuosisuunnittelujärjestelmän. Hanke aloitettiin vuoden 2005 alussa. Uusi järjestelmä pitää sisällään tavoitteiden asettamiseen sekä talousarvion laadintaan ja seurantaan liittyvät prosessit. Sen avulla suunnitelmien tekeminen ja seuranta on teknisesti tehokasta ja helppokäyttöistä, jolloin päätöksentekijät ja valmistelijat voivat keskittyä nykyistä paremmin suunniteltaviin ja päätettäviin asioihin
"Järjestelmä pitää sisällään kaupungin strategisessa suunnittelussa, talousarvion ja käyttötaloussuunnitelman laadinnassa, niiden toteutumisen seurannassa ja tilinpäätöksen laadinnassa tarvittavat perustiedot, jolloin edellä mainittuihin prosesseihin liittyvät asiakirjat voidaan tuottaa nykyistä nopeammin ja vähemmällä työllä järjestelmän vakioituina ja visualisoituina raportteina", toteaa Keravan kaupunginjohtaja Rolf Paqvalin.
QPR Software Oyj toimitti järjestelmän Keravan kaupungille soveltaen QPR:n valmiita ratkaisuja nykyaikaisen kuntajohtamisen tarpeisiin.
"Tämä on uusi konsepti julkiselle sektorille ja sillä parannetaan kaupungin eri yksiköitten johdon mahdollisuuksia asettaa toiminnalle mitattavia tavoitteita sekä seurata niiden toteutumista.
Samalla pyritään oleellisesti lyhentämään talousarvion ja käyttötaloussuunnitelman sekä tilinpäätöksen laadintaan käytettävää aikaa ja vähentämään niihin liittyvää resurssitarvetta", kertoo QPR Software Oyj:n aluejohtaja Anssi Solala.
Keravan kaupunki otti uuden järjestelmän käyttöön kesän aikana. Tuorein osavuosikatsaus tehtiin jo uuden järjestelmän avulla. Se luo hyvän pohjan vuoden 2006 vuosisuunnittelulle uudella toimintamallilla.
"Järjestelmä on vastannut hyvin odotuksiamme, ja yhteistyö QPR:n osaavien ammattilaisten kanssa on ollut helppoa. Yhdessä olemme saaneet toimivan järjestelmän Keravalle", kiittää kaupunginkamreeri Henry Lehto.
Järjestelmään on koottu virastoittain, osastoittain ja kustannuspaikoittain johtamisen apuna tarvittavia mittaritietoja taloudesta, asiakkaista, palveluista ja henkilöstöstä sekä kaupungin yleisestä toimintaympäristöstä.
Järjestelmä toimii eräänlaisena tietopankkina, jossa koko organisaation aikaisempien vuosien, kuukausien toteumatiedot ja tulevien vuosien tavoitteet ovat jatkuvasti saatavilla.
Joustavan rakenteensa ansiosta järjestelmän tietosisältöä voidaan muuttaa haluttaessa, esimerkiksi organisaation, seurantatarpeiden tai mittareiden muuttuessa. Järjestelmä on heti käyttöönotosta alkaen ollut koko kaupungin henkilökunnan käytettävissä.
Lisätietoja Keravan kaupungista: www.kerava.fi
Kerava, pieni suuri kaupunki. Nykyaikainen kaupunki kävelykatuineen ja puistoineen Keravasta alkoi kehittyä 1970-luvulla hyvien liikenneyhteyksiensä ja voimakkaan muuttoliikkeen ansiosta. Mm. asuntomessut tekivät Keravaa tunnetuksi 1970-luvulla ja väkiluku lähes kaksinkertaistui tuona aikana. Keravalle muuttaneet ovat paljolti "junalla tullutta", mm. Helsingissä opiskellutta nuorta ja ammattitaitoista väkeä. 1980-luvulla rakennettiinkin kouluja ja päiväkoteja ennätysmäärä. Vuoden 2005 lopussa keravalaisia oli 31544. Väkiluvulla mitattuna Kerava on Suomen 30. suurin kunta.