Kuopion kaupunki aloitti vuonna 2011 palvelualueuudistuksen, jonka tavoitteena on parantaa palveluja kaupunkilaisten kannalta ja järkevöittää toimintaa kaupungin näkökulmasta. Prosessien uudelleenorganisoinnissa QPR:n ohjelmistotuotteilla on ollut merkittävä rooli.
Kuopion palvelualueuudistuksen tavoitteena on tuottaa lisäarvoa kuntalaisille yhdistämällä työyhteisöt asiakkaan toiminnan ympärille. Käytännössä se tarkoittaa perinteisen toimialoittain asetellun linjaorganisaation muuttamista asukaslähtöisesti muotoilluksi linjaorganisaatioksi.
”Esimerkiksi vanhus- ja vammaispalvelu on yhdistetty monesta työyhteisöstä”, kertoo Kuopion kaupungin laatu- ja kehityspäällikkö Raija Tajakka.
Organisaatio on muuttunut kuutta ydinprosessia vastaavaksi ja jokaiselle prosessille löytyy omistaja.
”Organisaatiouudistus on yhteismitallistanut toiminnan johtamista. Lisäksi jokaiselta palvelualueelta löytyy henkilö, jonka kanssa voidaan viedä prosessiasioita eteenpäin”, Raija jatkaa.
Raija Tajakan mukaan prosessityön suurin haaste on saada aikaan yhteinen ymmärrys prosessien kuvaamisen tärkeydestä.
”Prosessikuvausten jakaminen QPR:n portaalissa on helpottanut kommunikointia. Valkoisen taulun pelko hellittää, kun kaikki näkevät miten muut ovat mallintaneet prosesseja”, Raija tähdentää.
Henkilöstöltä on tullut positiivista palautetta ja henkilöstön edustajat ovat olleet aktiivisesti mukana suunnittelutyössä.
”Kuvaamisprosessiin osallistuneet sanovat, että se on valtava oppimisprosessi. Se tekee oman työn näkyväksi ja liittää sen osaksi laajempaa kokonaisuutta”, Raija kertoo.
Palvelualueuudistus jatkuu ja vuoden 2011 tavoite on, että jokaisessa työyhteisössä on vastuuhenkilö varmistamassa, että prosessit kuvataan.
Lisätietoa Kuopion kaupungista: www.kuopio.fi
Suomen yhdeksänneksi suurimmassa kaupungissa, vuonna 1775 perustetussa Kuopiossa, on 97 000 asukasta ja koko Kuopion vaikutusalueella elää 600 000 ihmistä.