Kuntien prosessipankki avautuu koko kuntasektorille – mallien lukumäärä lähes viisinkertaistui vuodessa
14 December 2009

KuntaIT hyödyntää kuntien prosessinmallinnuspalvelua koskevan sopimuksen optiota jatkaa yhteistyötään QPR Software Oyj:n kanssa vuoden 2010 loppuun saakka. QPR toimittaa kuntasektorin prosessikuvauksissa käytettävän ohjelmiston sekä vastaa prosessipankkipalvelun teknisestä toteutuksesta ja toiminnasta. Jo kaksi vuotta käytössä olleen palvelun käyttäjäkunta laajenee, kun kaikki kuntatoimijat ja valtion hallinnon jäsenet saavat vapaan pääsyn prosessipankkiin.

KuntaIT kehittää Suomen kuntasektorille kansallisesti yhteen toimivia, asiakaslähtöisiä ja tuloksellisuutta lisääviä palveluja ja palvelukokonaisuuksia. Tavoitteena on uudistaa tieto- ja viestintätekniikan avulla julkisen hallinnon toimintatapoja ja palvelutuotantoa. Toimintaan sisältyvän prosessinmallintamispalvelun ja prosessipankin avulla kunnat ja muut kuntatoimijat, kuten kuntayhtymät, mallintavat omia palveluprosessejaan yhtenäisellä tavalla ja jakavat niitä keskenään. 

”Prosessipankki on tehnyt organisaatioille mahdolliseksi käyttää toistensa prosessikuvauksia oman toimintansa kehittämiseen ja myös sen, että ne voivat kehittää yhdessä toimintaansa. Palvelun ansiosta yhteistyö prosessien parantamisessa on helpompaa ja myös ulkopuoliset tahot voivat tutustua organisaation prosesseihin kuvausten avulla”, arvioi kiertävä erityislastentarhanopettaja Päivi Heimonen Mäntsälästä omia kokemuksiaan kuntien prosessipankin käyttäjänä.

Vuoden 2008 alussa alkaneen kuntien yhtenäisen prosessienmallintamispalvelun käyttö on laajentunut voimakkaasti vuoden 2009 aikana. Tällä hetkellä prosessipankilla on noin 500 käyttäjää. Vielä vuosi sitten heitä oli noin 300. Tallennettujen mallien lukumäärä on myös noussut huomattavasti viimeisen vuoden kuluessa.  Kun joulukuussa 2008 prosessipankkiin oli tallennettu noin 150 prosessikuvausta, on niitä nyt lähes viisi kertaa enemmän, eli noin 700. Prosessipankin käyttäjät edustavat yli 120 eri organisaatiota. Heistä valtaosa on prosessien mallintajia. Lopuilla käyttäjillä on katseluoikeus kuvauksiin.

Prosessienmallintamispalvelun käytettävyyttä on parannettu vuoden 2009 aikana kehittämällä muun muassa sen navigointia ja kuvausten löydettävyyttä. Käyttäjät voivat nyt etsiä ja tutustua prosessikuvauksiin joko kunnittain tai toimialoittain.

“On hyvä, että voi tutustua toisten kuntien julkaisumalleihin. Samalla näkee myös eron siitä, kuinka eritavalla kunnissa samaa prosessia hoidetaan”, sanoo kotisairaanhoidon osastonhoitaja Vuokko Leirimaa Mäntsälästä.

KuntaIT:n ja QPR Software Oyj:n välinen sopimus kuntien yhteisen prosessinmallintamispalvelun ja sitä tukevan prosessipankin tarjoamisesta allekirjoitettiin joulukuussa 2007. Palvelutoimittaja ratkaistiin tarjouskilpailulla ja sopimus sisälsi mahdollisuuden kahteen erikseen sovittavaan jatkovuoteen, joista toinenkin nyt toteutuu.

”KuntaIT:n kehittämishankkeiden lähtökohtana on asiakaslähtöisten ja organisaatiorajat ylittävien, tieto- ja viestintätekniikkaa hyödyntävien palvelujen ja prosessien toteuttaminen. Prosessien mallintamis-, analyysi- ja kehittämisvälineiden käytöllä luodaan kuntien toiminnasta vastaaville ja toiminnan kehittäjille yhteinen näkymä kehittämis-hankkeeseen. Mallien julkaisulla prosessipankissa saadaan eri puolilla Suomea toteutetut hyvät käytännöt helposti muiden kuntien hyödynnettäväksi”, kertoo neuvotteleva virkamies Tommi Oikarinen KuntaIT-toiminnasta vastaavasta valtiovarainministeriöstä.

Prosessimallinnusyhteistyö hyödyntää QPR Softwaren prosessien johtamiseen kehittämää QPR ProcessGuide ohjelmaa. Suomen lisäksi kunnat ja kaupungit mm. Alankomaissa, Belgiassa, Etelä-Afrikassa, Irlannissa, Isossa-Britanniassa, Puolassa, Ruotsissa, Tanskassa ja Venäjällä kehittävät prosessejaan ja hallitsevat palvelujensa laatua QPR:n ohjelmistoratkaisuilla ja palveluilla.

”QPR ProcessGuide on toiminnallisuudeltaan kattava järjestelmä, joka on saanut laajaa kansainvälistä tunnustusta. Se soveltuu yhtä hyvin pienen kunnan kuin suuren kaupungin käyttöön. Prosessipankista ja sen sisällöstä hyötyvät kaikki kunnat, joilla on halukkuutta toimintansa kehittämiseen. Prosessipankista kopioitavien valmiiden toimintamallien avulla omaa kehitystyötä voidaan merkittävästi tehostaa. Olemme luonnollisesti iloisia siitä, että KuntaIT on jo toisen peräkkäisen kerran päättänyt jatkaa yhteistyötä kanssamme”, sanoo QPR Software Oyj:n julkisen sektorin myyntitoiminnasta vastaava Senior Account Manager Anssi Solala.

QPR Software Oyj (NASDAQ OMX: QPR1V) on kansainvälinen, arvostettu prosessien kehittämisen ja laadun hallinnan ohjelmistoratkaisujen ja –palvelujen toimittaja. QPR:n missio on auttaa ihmisiä ja työyhteisöjä kehittämään toimintaprosessejaan ja saavuttamaan päämääränsä. QPR-ohjelmistoja käyttää yli 1 500 organisaatiota ympäri maailman ja ne on käännetty yli 20 kielelle. Vuonna 1991 perustetun QPR:n pääkonttori on Helsingissä. QPR palvelee asiakkaitaan Suomessa kokonaisvaltaisena ratkaisutoimittajana ja maailmanlaajuisesti ohjelmistotoimittajana yli 50 maassa paikallisten yhteistyökumppaneidensa kanssa.

QPR – Quality. Processes. Results. www.qpr.fi

Lisätietoja:

QPR Software Oyj
Anssi Solala, Senior Account Manager
Puh. 040 539 0005
anssi.solala@qpr.com

Matti Erkheikki, Myyntijohtaja
Puh: 040 717 2570
matti.erkheikki@qpr.com

Valtiovarainministeriö

Tommi Oikarinen, Neuvotteleva virkamies
Puh. 050 546 0025
etunimi.sukunimi@vm.fi

Ville-Veikko Ahonen, Pääsihteeri
Puh. (09) 160 33227
etunimi.sukunimi@vm.fi

 

 
 
 

Mediayhteydet

Jari Jaakkola
toimitusjohtaja
puh. (040) 502 6397

Jyrki Karasvirta
viestintäjohtaja
puh. (040) 737 2145

Sähköposti: etunimi.sukunimi@qpr.com

 
 
 

Asiakasreferenssejä

Logo Skanska

Työmäärä QPR-raportoinnin myötä on vähentynyt ratkaisevasti, erityisesti tiedon hankinnassa ja yhteenvedossa."

Skanska Talonrakennus Oy, laatupäällikkö Riku Kolhonen.

Lisää referensejä