s.1950
Hallituksen puheenjohtaja alkaen tammikuu 2006.
Hallituksen jäsen alkaen heinäkuu 2003.
Vesa-Pekka Leskinen on Kauppamainos Oy:n hallituksen puheenjohtaja ja hän toimi yhtiön toimitusjohtajana vuodesta 1979 syyskuuhun 2010 saakka. Hän on Kauppamainoksen pääomistaja. Kauppamainoksen päätoimiala on ollut sijoitusviestintä. Kauppamainos on toteuttanut lähes sata eri yhtiöiden vuosikertomusta, osallistunut useiden kymmenien osakeantien, oman pääoman ehtoisten transaktioiden suunnitteluun ja ollut toteuttamassa yli kymmenen yrityksen pörssilistautumista. Näissä yhteyksissä Vesa-Pekka Leskinen on osallistunut henkilökohtaisesti noteerattujen yhtiöiden sijoitusviestinnän hoitamiseen.
Vesa-Pekka Leskinen on myös Quartal Oy:n perustaja. Hän oli sen pääomistaja yhtiön perustamisesta vuoteen 1999 asti. Quartal Oy on keskittynyt sähköisten jakelujärjestelmien ja viestinnän palveluiden kehittämiseen ja tuottamiseen erityisesti arvopaperimarkkinoita ja sillä toimivia yrityksiä varten. Vesa-Pekka Leskinen on lisäksi Mawell Oy:n ja Vianaturale Oy:n hallituksen jäsen. Koulutukseltaan Leskinen on ylioppilas ja hän on suorittanut MAT -tutkinnon.
Ajantasaiset tiedot henkilön omistamista QPR Software Oyj:n osakkeista on katsottavissa
NetSire-järjestelmästä
s.1965
Hallituksen jäsen maaliskuusta 2012
Riippumaton hallituksen jäsen
Kirsi Eräkangas on Finpron ja Innoctus Oy:n hallituksen jäsen sekä Nomadi Oy:n omistaja. Nomadi Oy on sijoitus- ja kehitysyhtiö, joka tekee yhteistyötä useiden IT start-up yhtiöiden kanssa.
Kirsi Eräkangas on yksi pörssiyhtiö Basware Oyj:n perustajista. Basware on erikoistunut talous- ja hankintaprosessien automatisointiin ja on yksi Suomen menestyneimmistä ohjelmistoyhtiöistä. Eräkankaalla oli keskeinen asema Baswaren liiketoiminnan kehittämisessä, ja hänellä on ollut useita yhtiön ylimmän johdon tehtäviä vuosina 1988–2005. Näistä viimeisin liiketoimintavastuualue kattoi Baswaren asiantuntijapalvelut globaalisti. Kirsi Eräkangas oli Baswaren hallituksen jäsen vuosina 1993–2008 ja toimi viimeksi hallituksen varapuheenjohtajana.
Aiemmin Kirsi Eräkangas on toiminut Biocomputing Platforms Oy:n (2007–2010) ja Softability Oy:n (2006–2008) hallituksen jäsenenä sekä Nervogrid Oy:n hallituksen jäsenenä (2007–2012) ja puheenjohtajana (2008–2010). Hän toimi QPR Softwaren 1.8.2011 ostaman Nobultec Oy:n hallituksen jäsenenä vuonna 2008 ja puheenjohtajana vuosina 2009–2011. Eräkangas on Hallitusammattilaiset ry:n jäsen.
Koulutukseltaan Kirsi Eräkangas on kauppatieteiden maisteri, minkä lisäksi hän on suorittanut EMBA-tutkinnon. Hän valmistelee Aalto-yliopiston Kauppakorkeakoulussa väitöskirjaa kasvuyritysten hallitustyöskentelyyn liittyen.
Ajantasaiset tiedot henkilön omistamista QPR Software Oyj:n osakkeista on katsottavissa
NetSire-järjestelmästä
s.1961
Hallituksen jäsen alkaen maaliskuu 2008.
Riippumaton sekä yhtiöstä että sen merkittävistä osakkeenomistajista
Tekniikan tohtori, kauppatieteiden maisteri Jyrki Kontio työskentelee omassa konsulttiyrityksessään R & D-Ware Oy:ssä. Kontio on toiminut aiemmin muun muassa Teknillisen Korkeakoulun ohjelmistoliiketoiminnan professorina vuosina 2002-2007. Tätä ennen Kontio toimi noin 15 vuoden ajan ohjelmistotuotannon ja prosessijohtamisen tutkimus- ja johtotehtävissä Nokian tutkimuskeskuksessa ja Nokia Networksissa. Hän on myös toiminut vanhempana tutkijana Marylandin yliopistossa.
Ajantasaiset tiedot henkilön omistamista QPR Software Oyj:n osakkeista on katsottavissa
NetSire-järjestelmästä
s. 1962
Hallituksen jäsen maaliskuusta 2012
Riippumaton hallituksen jäsen
Topi Piela on Balance Capital Oy:n toimitusjohtaja ja hallituksen jäsen sekä Ulkomarkkinat Oy toimitusjohtajan sijainen sekä Hallitusammattilaiset ry:n jäsen. Piela toimii myös Balance Capital Oy:n, Piela Ventures Oy:n, JJPPPT Holding Oy:n hallitusten sekä Valtion eläkerahaston sijoitusneuvottelukunnan jäsenenä.
Aiemmin Topi Piela toimi Amanda Capital Oyj:n toimitusjohtajana, ja sen jälkeen Amandan hallituksen jäsenenä sekä puheenjohtajana kevääseen 2011. Piela on tätä ennen toiminut mm. Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen osakesijoitusjohtajana, Arctos Rahasto Oy:n perustajana ja toimitusjohtajana, Ålandsbanken Ab:n arvopaperi- ja sijoituspäällikkönä sekä usean suomalaisen ja eurooppalaisen pääomarahaston sijoituskomiteassa. Topi Piela on toiminut QPR Software Oyj:n hallituksen jäsenenä myös aiemmin vuosina 2006-2009.
Koulutukseltaan Topi Piela on kauppatieteiden maisteri, minkä lisäksi hän on suorittanut CEFA- ja YVTS-tutkinnot.
Topi Piela omistaa 1.052 QPR Software Oyj:n osaketta ja hänen määräysvaltayhtiönsä Ulkomarkkina Oy 1.657.986 QPR Software Oyj:n osaketta.
Ajantasaiset tiedot henkilön omistamista QPR Software Oyj:n osakkeista on katsottavissa
NetSire-järjestelmästä
Päivitetty 27.4.2012