Jari Jaakkola
s.1961
Toimitusjohtaja alkaen tammikuu 2008.
Johtoryhmän jäsen alkaen elokuu 2006.
Yhtiön palveluksessa alkaen elokuu 2006.
Jari Jaakkola toimi QPR Software Oyj:n liiketoimintajohtajana elokuusta 2006 tammikuuhun 2008. Jari Jaakkola on toiminut aiemmin muun muassa Sonera Oyj:n ja M-real Oyj:n johtotehtävissä. Hänellä on laaja kokemus myös työskentelystä kansainvälisissä mainos- ja viestintätoimistoissa sekä joukkotiedotusvälineissä. Jaakkola on valmistunut Tampereen yliopiston toimittajatutkinnosta ja hänellä on MBA-tutkinto Henley Management Collegesta.
Ajantasaiset tiedot henkilön omistamista QPR Software Oyj:n osakkeista on katsottavissa
NetSire-järjestelmästä
Maija Erkheikki
s. 1978
Myyntijohtaja, kansainvälinen ohjelmistomyynti alkaen elokuu 2011
Johtoryhmän jäsen, alkaen tammikuu 2008
Yhtiön palveluksessa alkaen lokakuu 2005
Maija Erkheikki vastaa ohjelmistomyynnistä, markkinoinnista ja asiakastoimituksista Suomen ulkopuolella. Ennen siirtymistään QPR:n palvelukseen hän työskenteli konsulttina QPR:n jälleenmyyjän palveluksessa. QPR:ssä Maija Erkheikki aloitti konsulttina kouluttamalla jälleenmyyjiä ja vastaamalla Suomen asiakkaiden toimitusprojekteista. Heinäkuusta 2006 lähtien hän työskenteli Kaliforniassa ja tuki yhdysvaltalaisia jälleenmyyjiä erityisesti asiakastoimitusprojekteissa. Heinäkuusta 2007 lähtien hän oli vastuussa USA:n jakelukanavan kehittämisestä ja myynnistä sekä vuonna 2008 myös Euroopan jakelukanavasta. Tammikuusta 2009 alkaen Maija Erkheikki vastasi konsultointipalveluista ja ratkaisuista aina kesäkuuhun 2010 saakka, jolloin hän jäi äitiyslomalle. Maija Erkheikki on koulutukseltaan tuotantotalouden diplomi-insinööri.
Ajantasaiset tiedot henkilön omistamista QPR Software Oyj:n osakkeista on katsottavissa
NetSire-järjestelmästä.
Matti Erkheikki
s.1978
Myyntijohtaja, Suomen ohjelmisto- ja palvelumyynti, alkaen heinäkuu 2010.
Johtoryhmän jäsen alkaen heinäkuu 2007.
Yhtiön palveluksessa alkaen helmikuu 2002.
Matti Erkheikki vastaa yhtiön ohjelmisto- ja palvelumyynnistä sekä asiakastoimituksista Suomessa. Matti Erkheikki on ollut QPR:n palveluksessa helmikuusta 2002 alkaen ensin konsulttina osallistuen QPR:n toimitusprojekteihin sekä kotimaassa että kansainvälisesti, elokuusta 2005 alkaen yrityksen kehityspäällikkönä sekä heinäkuusta 2006 lähtien aluejohtajana QPR:n Yhdysvaltain tytäryhtiössä Kaliforniassa. Heinäkuusta 2007 alkaen hän on vastannut QPR:n Suomen ohjelmistoliiketoiminnasta. Erkheikki on koulutukseltaan tuotantotalouden diplomi-insinööri.
Ajantasaiset tiedot henkilön omistamista QPR Software Oyj:n osakkeista on katsottavissa
NetSire-järjestelmästä
Jyrki Karasvirta
s. 1963
Viestintä- ja markkinointijohtaja alkaen helmikuu 2010.
Johtoryhmän jäsen alkaen helmikuu 2010
Yhtiön palveluksessa alkaen kesäkuu 2008
Jyrki Karasvirta vastaa QPR Softwaren viestinnästä ja markkinoinnista. Kesäkuusta 2008 helmikuuhun 2010 hän toimi QPR Softwaren viestintäjohtajana. Hän on aikaisemmin työskennellyt viestinnän johtotehtävissä TeliaSonera Finland Oyj:ssä, Sonera Oyj:ssä sekä Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal Oyj:ssä. Jyrki Karasvirralla on vankka kokemus yritysviestinnästä kansainvälisissä yrityksissä. Vuodesta 2006 vuoteen 2008 hän toimi ProCom r.y:n (ent. Suomen Tiedottajienliitto) varapuheenjohtajana.
Koulutukseltaan Jyrki Karasvirta on valtiotieteiden maisteri (pääaine viestintä). Hän on lisäksi suorittanut Markkinoinnin Johdon Diplomin (MJD) Markkinointi-instituutissa.
Ajantasaiset tiedot henkilön omistamista QPR Software Oyj:n osakkeista on katsottavissa
NetSire-järjestelmästä
Teemu Lehto
s.1970
Johtaja, liiketoiminnan kehitys alkaen tammikuu 2010.
Johtoryhmän jäsen alkaen toukokuu 2002.
Yhtiön palveluksessa alkaen syyskuu 1999.
Teemu Lehto vastaa yhtiön uusien liiketoimintojen kehittämisestä ja innovaatiotoiminnasta. Hän on ollut QPR:n palveluksessa joulukuusta 1999 alkaen ensin tuotepäällikkönä, johtavana konsulttina ja myyntipäällikkönä ja huhtikuusta 2001 alkaen Global Partner Managerina. Hän toimi yhtiön palveluliiketoiminnan johtajana 2002-2006, yhtiön strategisista asiakkaista ja markkinoista vastaavana myyntijohtajana 2006-2007 ja 2008-2009 yhtiön markkinoinnista, ratkaisu- ja liiketoiminnan kehityksestä vastaavana johtajana. Vuosina 2002-2004 Lehto vastasi lisäksi QPR:n tuotekehityksestä.
Ennen QPR Softwareen siirtymistään Teemu Lehto työskenteli Planway Oy:n toimitusjohtajana ja sitä aiemmin ICL Data Oy:ssä kehityspäällikkönä, ViSolutions Oy:ssä tuotekehityspäällikkönä, Nokia Tutkimuskeskuksessa ohjelmistosuunnittelijana tietämystekniikan osastolla ja Systeemikonsultit Oy:ssä ohjelmistosuunnittelijana. Lehto on koulutukseltaan tietotekniikan diplomi-insinööri.
Ajantasaiset tiedot henkilön omistamista QPR Software Oyj:n osakkeista on katsottavissa
NetSire-järjestelmästä
Päivi Martti
s. 1959
Talousjohtaja, alkaen marraskuu 2009.
Johtoryhmän jäsen, alkaen marraskuu 2009.
Yhtiön palveluksessa, alkaen marraskuu 2009.
Päivi Martti vastaa QPR-konsernin taloudesta ja hallinnosta. Lisäksi hän ylläpitää yhtiön sisäpiirirekisteriä sekä ohjaa ja valvoo sisäpiiriohjeen noudattamista. Martti vastaa myös konsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan koordinoinnista sekä raportoinnista.
Päivi Martti on toiminut QPR Software Oyj:n vt. talousjohtajana toukokuusta 2008 elokuuhun 2009. Tätä aiemmin hän on muun muassa toiminut talousjohtajana Holiday Club Resorts Oy:ssä sekä useissa taloushallinnon johto- ja kehitystehtävissä muun muassa Sonera Oyj:ssä, Oy Gustav Paulig Ab:ssa ja Sanitec Oyj:ssä. Martti on koulutukseltaan merkonomi ja hän on suorittanut MKT-tutkinnon.
Ajantasaiset tiedot henkilön omistamista QPR Software Oyj:n osakkeista on katsottavissa
NetSire-järjestelmästä
Mikko Mäki-Rahkola
s. 1979
Tytäryhtiö Nobultec Oy:n toimitusjohtaja alkaen elokuu 2011
Johtoryhmän jäsen alkaen elokuu 2011
Yhtiön palveluksessa alkaen elokuu 2011
Mikko Mäki-Rahkola toimii QPR Software Oyj:n tytäryhtiö Nobultec Oy:n toimitusjohtajana. Nobultec Oy on palveluyritys, joka on erikoistunut prosessien tehostamiseen erityisesti SAP-järjestelmäympäristöissä. QPR osti Nobultecin koko osakekannan elokuussa 2011.
Mikko Mäki-Rahkola on yksi vuonna 2006 toimintansa aloittaneen Nobultecin perustajista. Hän on toiminut yhtiön toimitusjohtajana vuodesta 2006 lähtien. Mäki-Rahkolalla on laaja kokemus toimimisesta projektipäällikkönä, prosessiarkkitehtinä ja pääkehittäjänä lukuisissa asiakasprojekteissa. Vuosina 2002−2005 Mäki-Rahkola työskenteli konsulttina Accenture Oy:ssä ja vuosina 2001-2002 konsulttina Fujitsu Invia Oy:ssä. Vuosina 2004−2008 hän toimi Pesmel Oy:n hallituksen jäsenenä ja vuosina 2005−2006 Nobultec Oy:n hallituksen jäsenenä. Mikko Mäki-Rahkola on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri ja tietotekniikan diplomi-insinööri.
Ajantasaiset tiedot henkilön omistamista QPR Software Oyj:n osakkeista on katsottavissa
NetSire-järjestelmästä
Sami Tähtinen
s. 1976
Tuotejohtaja alkaen tammikuu 2011.
Johtoryhmän jäsen alkaen tammikuu 2011.
Yhtiön palveluksessa alkaen tammikuu 2011.
Sami Tähtinen vastaa yhtiön ohjelmistotuoteportfoliosta, tuotestrategiasta, tuotehallinnasta, tuotekehityksestä ja sisäisestä tietohallinnosta. Sami Tähtinen on aiemmin työskennellyt Solutions Sales Managerina CCC Corpration Oy:ssä (2010). Vuosina 2002—2009 Tähtinen toimi Frends Technology Oy:n teknologiajohtajana (CTO), ja sitä aiemmin vuosina 2000-2002 ensin järjestelmäsuunnittelijana ja myöhemmin pääsuunnittelijana.
Tähtinen on koulutukseltaan sähkö- ja tietoliikennetekniikan diplomi-insinööri.
Ajantasaiset tiedot henkilön omistamista QPR Software Oyj:n osakkeista on katsottavissa
NetSire-järjestelmästä
Päivitetty 15.8.2011
.